Mehiläistalouden kehittämisseminaari 13.–14.4.2019 Seinäjoella

Mehiläisalan kehittämisseminaari järjestetään 13.–14.4.2019 Seinäjoella, Original Sokos Hotel Lakeudessa (Torikatu 2).

Kehittämisseminaarissa suunnitellaan mehiläishoito-ohjelman painotuksia ja toimia yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Seminaarissa käsitellään mahdollisesti myös muita keskeisiä ja ajankohtaisia mehiläisalaan liittyviä asioita. Ohjelma tarkentuu myöhemmin, mutta digitalisaatio mehiläisalalla on yksi seminaarin tärkeistä teemoista.

Seminaariin on varattu paikka enintään 45 henkilölle. Osallistujien majoitus- ja ruokailukustannukset maksetaan käynnissä olevasta kansallisesta EU-osarahoitteisesta mehiläishoito-ohjelmasta. Matkakuluja ei korvata. Osallistujiksi hyväksytään vain yhdistysten ilmoittamat henkilöt. Jokainen yhdistys voi ilmoittaa seminaariin vähintään yhden henkilön. Mikäli yhdistys ilmoittaa useampia kuin yhden henkilön, SML voi rajoittaa osallistumista suhteessa yhdistysten jäsenmääriin.

SML:n johtokunnan jäsenillä on automaattisesti oikeus osallistua seminaariin, eikä heidän osallistumisensa vaikuta jäsenyhdistysten edustajamäärään. Johtokunnan jäsentenkin tulee kuitenkin ilmoittautua seminaariin.

HUOM! Nimetkää hyvissä ajoin yhdistyksenne edustaja tai edustajat. Seminaari alkaa lauantaina 13.4. klo 11.00 ja päättyy sunnuntaina 14.4. noin klo 16.00. Seminaariin pitää ilmoittautua viimeistään torstaina 4.4.2019.

*
*
*
*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.