Hunajapakkausten punnitseminen

 

Hunajaa myyntiin pakkaavalla on oltava käytettävissään toimiva ja aika ajoin varmennettu vaaka.

Vaaka voi olla myös yhteiskäytössä useamman tuottajan kanssa. Pakkaaja voi myös käyttää tarkistuspunnituksiin jonkun toisen varmennettua vaakaa. Tällöin hyväksyttyjä toimintamalleja ovat ainakin seuraavat:

  1. Vaaka pidetään jossakin tietyssä paikassa. Tuottajat käyvät tarkituspunnitsemassa pakkaamansa tuotteet ja pitävät kirjaa tarkistuspunnituksista.
  2. Vaaka kiertää eri toimijoilla tarpeen mukaan. Vaa’an käytöstä pidetään kirjaa eli merkitään päivämäärät ja se, kenellä vaaka kulloinkin on ollut.
  3. Jollakin toisella lähialueen toimijalla (esim. jonkin toisen alan yrittäjä, kuten ruokakauppias) on sopiva varmennettu vaaka. Hunajan pakkaaja tekee kyseisen toimijan kanssa sopimuksen vaa'an käytöstä tarkistuspunnituksiin.

Jokaista vakiosisältöistä hunajapakkausta (esim. Kuningatar-purkit) ei tarvitse punnita, vaan tuottaja voi valita tuotantonsa kannalta sopivan määrän, esimerkiksi joka kymmenenen purkin, tarkistuspunnituksiin. Tarkistuspunnitusten tulokset kirjataan ylös. Merkitse myös päivämäärä.

Pakkauksen sisällön määrän on oltava vähintään kerrotun määrän suuruinen. Jonkin verran tarkistuspunnituksissa saa olla myös hieman painoltaan vajaita pakkauksia, mutta tavoite on se, että  jokaisen pakkauksen sisältö on vähintään se määrä, joka purkissa luvataan. Tiedot valmispakkausten suurimmista sallituista negatiivisista virheistä löytyvät Tukesin sivuilta.

Pakkauksen painoa ei saa sisällyttää pakkauksen sisällön määrää.