Mehiläishoidon historiaa

Mehiläisiä on hoidettu maailmalla pitkään. Vielä pidempään on kerätty hunajaa eli ryöstetty luonnonvaraisten mehiläispesien sato.

Kun huomattiin, että mehiläiset voivat elää pihapiirissä sopivissa peissä, niin mehiläistarhaus yleistyi. Esimerkiksi muinaisessa Egyptissä, antiikin Kreikassa ja Rooman valtakunnassa harrastettiin mehiläishoitoa.

Mehiläistarhaus Suomeen 1700-luvulla

Suomessa mehiläistarhaus otti ensiaskeleitaan 1700-luvulla. Silloin Turun Akatemia oli taloudellisten ja luonnontieteellisten ajatusten keskus, jossa virisi myös mehi­läishoidon harrastus. Tosin ensimmäiset mehiläiset oli tuotu 1750-luvulla Eestistä Uudellemaalle Fagervikin ruukkiin, mutta 1760-luvulla sai piispa Mennander ensimmäi­sen yhteiskunnan Turkuun akatemian puutarhaan.

Seuraavan vuosisadan alussa  Suomen Talousseura aloitti mehiläisten tuonnin Ruotsista, ja ne saivat paikkansa lähinnä Turun seudulta. Vuonna 1805 maassa ilmoitettiin olevan jo yli 100 pesää. Monet säätyläiset katsoivat, että heidän isänmaallinen velvollisuutensa on tämän uuden maatalouden sivuelinkeinon edistäminen.

Suomen sodan (1808-09) ja muiden vastoin­käymisten jälkeen nouseva kehitys jatkui. Sitä tuki myös Winterin julkaisema ensimmäinen mehiläishoidon oppikirja.

Varhaisen mehiläishoidon osaajia apteekkari, kappalainen ja pastori

1800-luvun alkupuolelta on erityisesti mainittava apteekkari, kauppaneuvos Erik Ju­lin, joka levitti mehiläishoitoa nykykielellä sanottuna alihankintasopimuksilla seudun maanviljelijöiden kans­sa.

Ensimmäiset italialaist mehiläiset tuotiin Suomeen 1800-luvun loppupuolella. Nyt ne ovat yleisimmin tarhattu mehiläisrotumme.

Nykyaikaisen mehiläis­hoidon perustajana voidaan pitää Kemiön kappalaista J. E. Åbergia, joka 1867 julkaisi oppikirjan "Uudentapa­sen Mehiläishoidon Opetus, omasta kokemuksesta sekä erittäin Dzierzonin tavan mukaan". Hän myös ryhtyi pitämään mehiläishoitokursseja.

Vuosisadan vaihteessa valtio tuki koulutusta ja maanviljelysseurojen toimintaa. Pastori Alfred Mäkinen aloitti kuuluisat ja tasokkaat mehiläis­kurssinsa Asikkalassa 1902 ja jatkoi niitä Somerniemen  pappilassa joka kesä vuoteen 1917. Hän oli aikansa ja alansa ehdoton auktoriteetti, jolla oli tär­keä osuus myös mehiläishoitajien järjestäytymisessä.

Suomessa uskottiin vankasti mehiläishoidon menestymismahdollisuuksiin, kunnes nosema-tauti iski mehiläisyhteiskuntiin toden teolla 1910-luvulla. 1930-luvulla ongelmiksi nousivat esikotelomätä ja toukkamätä, jotka aiheuttivat mehiläishoidon taantumista.

Mehiläishoitajien järjestäytymisen historiaa

Vuonna 1909 perustettiin Suomen Siipikarjan ja  Mehiläishoito Yhdistys, joka järjesti säännöllisesti mehiläishoidon kursseja. Yhdistys lakkautti toimintansa varojen puutteen vuoksi vuonna 1918. Suomen Mehiläishoitajain Liittoperustettiin 1916. Samana vuonna ryhdyttiin julkaisemaan Mehiläinen-lehteä.

Liitto lopetettiin taloudellisten vaikeuksien ja yhteisten asioiden hoitamisten hankaluuksien vuoksi 1930.

Lakkauttamisen seurauksena Suomen Siipikarjanhoitajain Liitto otti mehiläishoidon edistämisen osaksi toimintaansa. Liitto jatkoi myös Mehiläinen-lehden julkaisemista.

Vuonna 1945 maatalousministeriö esitti koko maata käsittävän mehiläishoidollisen järjestön perustamista. Samana vuonna päätettiin Mehiläishoitajain Keskusliiton (MeKeli) perustamisesta). Vuonna 1946 alkoi ilmestyä Mehiläistalous, joka jatkoi Mehiläisen perinnettä.

Vuonna 1957 otettiin käyttöön Kuningatar-hunajapakkaus, ja kaksi vuotta myöhemmin Helsingissä avattiin oma hunajamyymälä.

1960-luvulla MeKelin jäsenistö riitaantui. Sen vuoksi osa mehiläishoitajista perusti Suomen Mehiläishoitajien Keskusjärjestö SuMe r.y:n vuonna 1966.

Liitot yhdistyivät vuonna 1983. Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML herätettiin henkiin alkuvuodesta 1984.


 

 

Tekstin lähteenä
- Pentti Sipon SML:n historiikki
- Elsa Hietalan toimittama ja Taina Ilmosen kirjoittama Mehiläiset (Suomen Maatalousmuseo Sarka, 2011)