Liitto etsii uutta toiminnanjohtajaa – hae viimeistään 29.2.2020

6.2.2020

Suomen Mehiläishoitajain Liitto hakee

TOIMINNANJOHTAJAA

pysyvään toimeen toukokuun alusta alkaen.

Toiminnanjohtaja johtaa liittoa yhdessä johtokunnan kanssa. Hän on liiton työntekijöiden esimies, mutta samalla yksi toimiston työntekijöistä, jonka tehtäviin kuuluvat muun muassa edunvalvonta, taloushallinto sekä toiminnan strateginen kehittäminen. Toiminnanjohtajan työtä helpottavat mehiläisalan tai muun maatalousalan tuntemus sekä englannin ja ruotsin kielen taito.

Toiminnanjohtajamme on esimies, strategi, laskujen kirjoittaja ja maksaja, johtokunnan työrukkanen, taustapeluri, talonmies, jokapaikanhöylä, liiketoiminnan osaaja ja omistajan edustaja. Työnkuva on monipuolinen ja vaativa, ja voimme taata, että toiminnanjohtaja huomaa jossain vaiheessa olevansa kädet kyynärpäitä myöten hunajassa, vaikkei hänellä mehiläisalan kokemusta olisikaan.

Suhteellisen pienessä järjestössämme toiminnanjohtaja hoitaa niin isoja kokonaisuuksia kuin pieniä detaljejakin. Joskus työ voi olla raskastakin puurtamista, mutta annamme myös luvan kehittää asioita. Toiminnanjohtaja toimii valmistelijana, esittelijänä ja sihteerinä johtokunnassa sekä huolehtii päätösten toimeenpanosta. Hän laskee ja maksaa palkkoja ja palkkioita, toimii Mehiläinen-lehden päätoimittajana ja pitää yhteyttä viranomaisiin. Keskeinen osa työtä on EU-hankkeiden ja muiden hankkeiden rahaliikenteen hallinnointi ja siitä raportoiminen rahoittajille.

Apuna työssä ovat osa-aikaisen kirjanpitäjän lisäksi alamme erityisasiantuntijat: mehiläishoidon neuvoja, hunajan laatuasiantuntija, tutkimusasiantuntija, toimittaja-kuluttajaneuvoja sekä projektipäällikkö.

Me olemme

·      rento mutta tarmokas työyhteisö, jossa on tärkeää olla kiva työkaveri

·      32:ta paikallisyhdistystä ja noin 3 000:ta mehiläishoitajaa edustava 100-vuotias järjestö

·      mehiläisten ja mehiläishoitajien tulevaisuudesta sekä suomalaisesta laatuhunajasta huolehtiva organisaatio.

Sinä olet

·      tiivistahtiseen työhön tottunut

·      pitkään työsuhteeseen pyrkivä

·      taitava ihmisten johtaja

·      maltillinen organisaation kehittäjä

·      kyvykäs talouden hallinnoija

·      tutustunut EU-hankkeiden tai muiden hankkeiden hallintoon ja rahaliikenteeseen

·      innostunut edunvalvonnasta

·      laajojen kokonaisuuksien hahmottaja

·      helposti lähestyttävä, mutta jämäkkä neuvottelija.

Tehtävä on työajaltaan joustava kokopäiväinen toimi (37,5 tuntia/viikko), ja se täytetään toistaiseksi voimassaolevana. Työpaikka on SML:n toimistolla Helsingissä.

Tehtävään sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työehtosopimus on neuvonta-alan runkosopimus. Palkka koeajalla 4 000 €/kk ja sen jälkeen 4 500 €/kk.

Paikkaa haetaan oheisella lomakkeella, minkä lisäksi vapaamuotoinen hakemus (max. 1 sivu) ja CV (max. 2 sivua) lähetetään sähköpostitse osoitteeseen sml@hunaja.net otsikolla Toiminnanjohtajahakemus.

Hakuaika päättyy 29.2.2020. SML:n johtokunnan pitämät työhaastattelut järjestetään lauantaina 14.3.2020 Helsingissä. Haastatteluun kutsutuille annetaan ennakkotehtäviä.Tehtävään valitun on toimitettava terveystodistus ennen työsopimuksen allekirjoittamista.

Hakulomake: Toiminnanjohtajan haku

Lisätietoja: Voit kysellä lisätietoja työstä ja rekrytoinnista SML:n puheenjohtajalta Hannu Luukiselta: hannu.luukinen@hunaja.net tai 044 506 3200. Soittoaika on maanantaisin klo 17–19.