Suomen paras hunaja 2019 tulee Jämsästä

26.10.2019

Tämän vuoden kilpailuhunajia. Kuva: Virpi Aaltonen
Tämän vuoden kilpailuhunajia. Kuva: Virpi Aaltonen

Suomen paras hunaja 2019 -kilpailun voitti jämsäläinen Vilma Jylkkä, jonka kilpailuhunaja on peräisin Alhojärven kylän perinnemaisemista. Voittaja valittiin Suomen Mehiläishoitajain Liiton Sadonkorjuuseminaarissa järjestetyssä hunajakilpailussa Porissa 26. lokakuuta.

Suomen paras hunaja -kilpailuun tuotiin tänä vuonna 155 hunajaa. Se on suurin osallistujamäärä koskaan, ja kertoo mehiläistarhauksen suosion kasvusta ja erilaisten hunajien arvostuksesta – pölyttäjät ja lähiruoka kiinnostavat ihmisiä.

Kilpailusarjoja oli neljä: kiteytetty, juokseva ja vapaasti kiteytyvä hunaja sekä lajihunaja. Yleisö äänesti esiraadin valitsemista hunajista kunkin sarjan voittajan. Lisäksi yleisö äänesti finalistien joukosta kaikkein parhaana pitämäänsä hunajaa.

Kymmenisen vuotta mehiläistarhausta harrastanut Vilma Jylkkä vei hunajallaan voiton koko kilpailun lisäksi kiteytetyn hunajan sarjassa. ”Hunaja on peräisin kotitarhaltani Jämsän Alhojärven kylältä, joka on perinnemaisemaksi luokiteltua viljelyaluetta”, hän kertoo.

Kauniin valkeassa loppukesän hunajassa on Jylkän arvion mukaan ainakin horsmaa, vadelmaa ja hunajakukkaa. Lisäksi hunajassa oli tänä vuonna jokin ihan oma jännittävä makuvivahteensa, jonka kasvialkuperää tarhaaja ei osaa nimetä.

Lajihunajien sarjan voitto meni Oulun seudulle Karri Pyhtilälle, jonka hunaja oli tuotettu Kiiminkijokivarressa. Vapaasti kiteytyvän hunajan sarjan voitto lähti niin ikään Ouluun Heikki Dubatscheffille. Juoksevan hunajan sarjan voiton jakoivat kokeneet mehiläistarhaajat Jorma Sahinaho Saarijärveltä ja Kari Vääräkangas Ylivieskasta. Lisäksi paikallisyhdistysten parhaaksi hunajaksi valittiin Stadin Tarhaajien ja Hunajafrendien hunaja, joka oli tuotettu Perhon Liiketalousopiston kattoterassilla Helsingin kantakaupungissa.

 

Suomen paras hunaja 2019 kilpailusarjojen voittajat:

Suomen paras hunaja 2019: Vilma Jylkkä (Jämsä)

Paras kiteytetty hunaja: Vilma Jylkkä (Jämsä)

Paras laji- tai aluehunaja: Karri Pyhtilä, Kontion kotihunaja (Kontio)

Paras juokseva hunaja: Jorma Sahinaho (Saarijärvi) ja Kari Vääräkangas (Ylivieska)

Paras vapaasti kiteytyvä hunaja: Heikki Dubatscheff, Hietasaaren lähihunaja (Oulu)

Paras paikallisyhdistysten hunaja: Stadin Tarhaajat ja Hunajafrendit: Perhon hunajaa (Perhon Liiketalousopisto, Helsinki)

 

Lisätiedot:

Vuoden parhaan hunajan tuottanut Vilma Jylkkä: 040 725 9786

SML:n puheenjohtaja Hannu Luukinen: 040 831 1005

SML:n kuluttajaneuvoja ja toimittaja Virpi Aaltonen: 050 382 2428

www.mehilaishoitajat.fi