Hunajaa saadaan tänä vuonna normaalia vähemmän

7.8.2013


Kesän hunajasato näyttää jäävän tavallista pienemmäksi. Vaihtelut eri puolilla maata ovat kuitenkin suuria. Monin paikoin kasvit kukkivat tavallista varhemmin, eivätkä mehiläispesät ehtineet mukaan parhaaseen kukintaan.

Toiminnanjohtaja Heikki Vartiainen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry:stä toteaa, että niukan sadon vuoksi kotimaisesti hunajasta on taas keväällä pulaa.

”Vaikka tämän kesän sato on parempi kuin viimevuotinen, niin silti sato jäi keskimääräistä pienemmäksi.”

Tänä vuonna kasvit kukkivat pari viikkoa normaalia aikaisemmin. Tällöin pesiin ei vielä ollut ehtinyt kehittyä riittävästi mehiläisiä keräämään mettä.

Eteläisimmässä Suomessa hyvä sato

Toisilla alueilla, kuten eteläisimmässä Suomessa, moni mehiläistarhaaja on saanut hunajaa hyvin. Sen sijaan Vaasa-Kuopio -linjan pohjoispuolella tarhaajat ovat harmitelleet sadon pienuutta.

”Keskimäärin mehiläispesästä saadaan Suomessa 35 - 40 kiloa hunajaa, mutta vaihtelu on suurta”, Vartiainen kertoo.

Hunaja siirretään mehiläispesistä ja kennoista purkkeihin linkouksen kautta. Linkouksen jälkeen hunajan kiderakennetta voidaan muuttaa vaivaamalla. Hunajan käsittelyssä huolehditaan siitä, etteivät hunajan hyödylliset entsyymit tuhoudu.

Hunajan voi pakastaa

Hunaja on heti linkouksen jälkeen juoksevaa, mutta lähes kaikki kotimaiset hunajat kiteytyvät varsin nopeasti. Kiteytymisnopeuteen vaikuttaa se, mistä kasvista hunaja on peräisin.

Jos hunajan haluaa nauttia juoksevana myös talvella, niin purkki kannattaa pakastaa. Sulatuksen jälkeen hunaja on taas juoksevaa. Hunajan laatu ei kärsi pakastuksesta, mutta sulatus on syytä tehdä varovasti esimerkiksi huoneenlämmössä.

Hunajaa kannattaa käyttää myös marjojen pakastuksessa, sillä se säilyttää marjojen tuoreuden paremmin kuin sokeri. Hunaja muodostaa pakastettavien tuotteiden pinnalle suojaavan kalvon, joka vähentää ilman hapettavaa vaikutusta. Kun marjat sulavat, niin niihin saa samalla erinomaisen hunajan makeuden.

 

Lisätietoja

Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry
toiminnanjohtaja Heikki Vartiainen
puh. 044 506 3200

sml(at)hunaja.net



Uutisointia hunajasadosta eri puolilta Suomea

 

Ylöjärven uutiset 21.6.
Sateet kohensivat odotuksia hunajasadosta

Yle Keski-Suomi 25.6.
Mehiläisten kesätyöt loppuvat kohta

Yle Päijät-Häme 5.7.
Mehiläisillä täysi tohina – tänä vuonna saadaan hunajaa

Yle Pohjois-Karjala 8.7.
Hunajasato vielä arvoitus

Yle Savo 10.7.
Kesä hämmensi mehiläiset hunajan tuotanto ehtyy aikaisin

Keskipohjanmaa 17.7.
Kesän hunajasato jäämässä pieneksi

Yle Keski-Pohjanmaa 18.7.
Huonoin hunajasato miesmuistiin

Yle Lappi 18.7.
Hunajasatoa uhkaa kato


Uutisalasin (Tohmajärvi) 24.7.
Hunajasato pieni tai keskinkertainen

Warkauden lehti 28.7.
Kukat ja mehiläiset eivät kohdanneet