Mehiläisten talviruoka uhkaa loppua kesken - lisäruokintaa tarvitaan

3.4.2013

Mehiläiset ovat jo monin paikoin kuluttaneet talviruokavaransa. Pesiin on annettava ylimääräistä sokeria tai mehiläiset saattavat kuolla.

Mehiläispesistä on loppumassa talviruoka ennen aikojaan. Pesät saattavat kuolla nälkään ilman lisäruokintaa.

Havaintoja ruuan loppumisesta ja nälkään kuolleista pesistä on ollut jo poikkeuksellisen paljon. Syyksi ruuan loppumiseen epäillään viime kesän huonoa säätä. Monina vuosina mehiläiset saavat mettä vielä elokuussa, mutta viime syksynä pesät olivat täysin ruokinnan varassa. Ruokaa jäi siksi tavallista vähemmän talveksi.

Tarhaajien tulisi tarkistaa pesien ruokatilanne heti puhdistuslennon jälkeen ja antaa tarvittaessa ylimääräistä ruokintasokeria, jotta mehiläiset selviävät kevään kukinta-ajan alkuun. Mehiläisten alkukevään tärkein meden ja siitepölyn lähde on paju.

Mehiläisten talvisokeri annetaan loppukesällä sadonkorjuun jälkeen. Yksi pesä syö talven aikana n. 25 kg sokeria. Mehiläisyhteiskunta viettää talven pesälaatikossaan tiiviissä pallomuodostelmassa.

 

Lisätietoja:

Ari Seppälä, mehiläishoidon neuvoja, 040 730 0015, ari.seppala@hunaja.net

www.mehilaishoitajat.fi