Hae pesäkohtaista tukea 15.6. mennessä/ Ansökningstiden för stödet för biodling går ut 15.6.2016

16.5.2016

Mehiläistarhaajien tulee hakea pesäkohtaista tukea 15. kesäkuuta mennessä (postin leima viimeistään 15.6.2016). Mehiläistalouden kansallinen pesäkohtainen tuki on tänä vuonna 18,00 euroa/mehiläisyhteiskunta.

Tukea voi hakea, jos tarhaajalla on vähintään 15 talvehtinutta mehiläisyhteiskuntaa. Tukea ei makseta hakuvuoden keväällä tehdyistä jaokkeista tai parvista. Tukea maksetaan vain Suomessa tarhatuille pesille.

Tuen edellytyksinä on, että hakija ja tai hänen puolisonsa ovat yli 18-vuotiaita.

Edellytyksenä on myös, että tarhaaja on rekisteröitynyt Eviralla eläintenpitäjäksi ja kaikki tarhapaikat on ilmoitettu rekisteriin viimeistään 15.6.2016. Ohjeet rekisteröimiseen ja lomakkeet voit ladata täältä.

Lomake on palautettava Manner-Suomessa Pohjois-Savon ELY-keskukseen, Ahvenanamaalla valtionvirastoon (kts. osoitteet lomakkeesta). Jos tarhaaja jostain syystä palauttaa hakemuksensa muuhun ELY:yn kuin Pohjois-Savo  ja se joudutaan muusta ELY:stä siirtämään Pohjois-Savoon, niin hakija on itse vastuussa siitä, jos hakemus ei ole ajallaan perillä (leimattu postissa viimeistään 15.6.2016)

Tarkat ohjeet ja hakulomakkeet löytyvät täältä Voit myös ladata hakulomakkeen tältä sivulta. Huom. lomakkeen tietoja ei voi tallentaa.

 

Ansökning sanvisningar och stödvillkor för stöd för biodling 2016 allmänt

Ansökningstiden för stödet för biodling går ut 15.6.2016 (poststämpel senast 15.6.2016).

För tryggande av verksamhetsförutsättningarna för biodling betalas till biodlaren i nationellt stöd för biodling enligt antalet bisamhällen ett belopp om 18,00 euro per bisamhälle år 2016.

Stöd kan betalas endast för biodling som bedrivs i Finland. Sökanden eller maken/makan är  minst 18 år. Biodlare måste vara i Eviras register.

 

Liitteet