Mehiläisten tekemä harmaahomeen torjunta on hyväksi mansikkasadolle ja viljelijän imagolle

13.8.2015 klo 10:00

SML esittelee mehiläispölytystä Lepaan puutarhanäyttelyssä 13.-15.8.2015. Tervetuloa osastollemme U120!
SML esittelee mehiläispölytystä Lepaan puutarhanäyttelyssä 13.-15.8.2015. Tervetuloa osastollemme U120!

Sateisesta kesästä huolimatta mehiläiset ovat torjuneet ahkerasti harmaahometta. Pesien vuokrauksesta kannattaa sopia hyvissä ajoin.

Mansikan ja vadelman harmaahometta (Botrytis cinerea) voi torjua mehiläisten avulla. Biologinen sienitorjuntaeliö leviää mansikan kukkiin mehiläisten mukana niiden kulkiessa kukasta kukkaan.

”Harmaahomeen torjunta mehiläisten avulla ja pölytyspalvelu on kaikille osapuolille järkevää. Torjunta-aine (Prestop Mix) on myös täysin vaaratonta mehiläisille, marjoille ja hunajalle”, kertoo tiedottaja Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitosta.

Leppävirralla mansikkaa viljelevä mehiläistarhaaja Jouko Mönkkönen on tyytyväinen mehiläisten tekemään torjuntaan. Mönkkösen mehiläiset torjuvat harmaahometta jo seitsemättä vuotta. Lisäksi hänen mehiläisensä pölyttävät ja torjuvat myös muiden viljelijöiden mansikkapelloilla.

Vaikka kesä on ollut sateinen ja siten myös homeinen, Mönkkönen kertoo, että ne mansikat, jotka mehiläiset ovat pölyttäneet ja käsitelleet Prestop Mixillä, ovat olleet laadukkaita. ”Tällaisen sateisenkin kesän jälkeen tätä jatketaan”, Mönkkönen kannustaa.

Torjunta-ainetta lisätään mehiläispesiin kukinnan aikana pääsääntöisesti kerran päivässä. Mönkkönen iloitsee torjunnan vaivattomuudesta. ”Aamulla ensimmäiseksi käyn lisäämässä ainetta. Siinä menee kymmenen minuuttia. Mehiläiset hoitavat loput.”

Mehiläisten valjastaminen biologiseen torjuntaan on viljelijälle järkevää myös imagoarvon vuoksi. Itsepoimijat ja ostajat tietävät mehiläisten merkityksen ja arvon, joten he osaavat myös kysellä mehiläisten ja biologisen torjunnan perään, Mönkkönen kertoo.

Taudintorjunnan lisäksi pölytys tekee marjoista suurempia, mehevämpiä ja tasalaatuisempia. Lisäksi hyvän pölytyksen on todettu parantavan marjojen säilyvyyttä.

Viljelijät voivat vuokrata pesiä paikallisilta tarhaajilta. ”Kannattaa ottaa tarhaajiin yhteyttä jo hyvissä ajoin viimeistään alkuvuodesta, jotta he ehtivät suunnitella pesien paikat”, Tuula Lehtonen muistuttaa.

 

Suomen Mehiläishoitajain Liitto esittelee mehiläistarhausta ja pölytyspalvelua Lepaan puutarhanäyttelyssä Hattulassa 13.-15.8.2015 osastolla U120.

 

Lisätietoja:

Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry

Tiedottaja, tutkimuskoordinaattori Tuula Lehtonen, tuula.lehtonen@hunaja.net, 040 506 3202

www.polytys.fi