Mehiläiset ja mehiläistarhaaja saavat kunniavieraan kohtelun Kultarannassa

9.7.2015

Mehiläistarhaaja Aimo Nurmisen pohjolan tummat mehiläiset ahertavat Kultarannassa. (Kuva: Tuula Lehtonen)
Mehiläistarhaaja Aimo Nurmisen pohjolan tummat mehiläiset ahertavat Kultarannassa. (Kuva: Tuula Lehtonen)
Myös presidenttipari on tutustunut Kultarannan mehiläispesiin. (Kuva: Tuula Lehtonen)
Myös presidenttipari on tutustunut Kultarannan mehiläispesiin. (Kuva: Tuula Lehtonen)

Tasavallan presidentin kesäasunnolla Naantalin Kultarannassa on kahdeksan mehiläispesää pölyttämässä puiston kasvillisuutta. Mehiläistarhaajalle Kultaranta on ”valtakunnan ykköspaikka”, jossa mehiläisiä ja niiden hoitajaa arvostetaan myös presidenttiparin taholta.

Mehiläistarhaaja Aimo Nurminen on tarhannut pohjolan tummia mehiläisiä Naantalin Kultarannassa jo yli kymmenen vuotta.

”Mehiläiset ovat täällä pölytystarkoituksessa”, Nurminen kertoo. Mehiläisillä on paljon pölytettävää, sillä Kultarannan yleisölle avointa puistoaluetta on noin 15 hehtaaria. Sen lisäksi mehiläiset pääsevät toki lentelemään myös yleisöltä suljetulle alueelle: huvilatilan kokonaispinta-ala on 54 hehtaaria.

Puutarhaan istutetaan joka vuosi kymmenentuhatta kesäkukkaa, joiden lisäksi alueella on muun muassa hyötypuutarha.

Nurminen on hyvin mielissään tarhapaikastaan Kultarannassa.

”Saan täällä hienon kohtelun. Olen kuin kunniavieras”, Nurminen iloitsee. Hän kuvaileekin paikkaa ”valtakunnan ykköspaikaksi mehiläistarhalle.”

Haukio: "Mehiläispesiin tutustuminen uskomaton kokemus"

Nurminen kertoo, että presidenttipari on ollut erittäin kiinnostunut Kultarannan pölyttäjistä. Heinäkuun alussa Jenni Haukio kirjoitti Seura-lehden kolumnissaan (Seura 27/2015) näkemyksiään mehiläisten merkityksestä. Kolumnissa hän kuvailee Nurmisen mehiläisiä luonnonihmeiksi, joiden rinnalla tuntee itsensä pieneksi.

Haukio pohtii, kuinka mehiläispesiin tutustuminen on uskomaton kokemus. Hän korostaa myös mehiläisten merkitystä pölyttäjinä, sillä hyvin monet hyödykkeet ovat riippuvaisia pölyttäjien työstä.

Mehiläistarhaaja Aimo Nurminen on keskustellut rouva Haukion kanssa usein pölytyksen tärkeydestä. Pölytyksen lisäksi Kultarannan mehiläiset tuottavat tietenkin hunajaa. Tätä herkkua saa käyttöönsä myös presidenttipari.

 

Lisätietoja

mehiläistarhaaja Aimo Nurminen, 0400 520712