Suomen mehiläiset ovat talvehtineet pääosin erittäin hyvin

26.5.2015

Joka talvi osa Suomen mehiläispesistä menehtyy, mutta alustavien tietojen mukaan viime talvi meni mehiläisillämme oikein hyvin. Suomessa ei esiinny samanlaisia mehiläisten joukkokuolemia kuin Yhdysvalloissa.

Uutisointi mehiläisten joukkokuolemista on saanut monen suomalaisenkin huolestumaan mehiläisistä. Suomessa ei kuitenkaan ole vastaavia joukkokuolemia kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. ”Viime talvi sujui alustavien tietojen mukaan erittäin hyvin. Talvitappiot ovat puolet keskimääräisestä”, kertoo Suomen Mehiläishoitajain Liiton mehiläishoidon neuvoja Ari Seppälä.   

Mehiläispesien talvikuolleisuutta selvitetään parhaillaan kansainvälisellä COLOSS-talvitappiokyselyllä. Kysely on vielä auki, mutta tähän mennessä saatujen vastausten perusteella talvikuolleisuus on 7,4 prosenttia pesisitä. Keskimäärin talvitappiot ovat olleet Suomessa vuosien varrella noin 15 prosenttia.

Suomen talvi voi olla mehiläisille monella tavalla rankka. Kylmyyttä suurempi uhka on pesiin talven aikana kerääntyvä kosteus. Säiden lisäksi talvitappioita aiheuttavat mm. punkit, taudit ja pesiä tuhoavat linnut ja karhut.

”Talvitappioihin vaikuttaa kokonaisuus ja talven lisäksi myös esimerkiksi syksyn hoitotoimenpiteet”, Seppälä kertoo.

 

Yhdysvalloissa mehiläishoito on toisenlaista

Yhdysvalloissa huoli mehiläisistä on nyt todella suuri. USA:n mehiläistarhaajien on uutisoitu menettäneen viimeisen vuoden aikana jopa 42 prosenttia pesistään. Pahimmillaan mehiläiskuolleisuus on ollut eri osavaltioissa yli 60 prosenttia.

Tutkijoita huolestuttaa erityisesti se, että suuri osa Yhdysvaltain pesäkuolemista on tapahtunut kesäkautena. Kun talven aikana kuoli noin 24 prosenttia pesistä, kesällä kuolleiden pesien osuus oli jopa 27 prosenttia. Suomessa pesiä kuolee kesäaikaan erittäin vähän.

USA:n massiivisten mehiläiskuolemien syitä ei edelleenkään tiedetä. Tutkijat epäilevät syyksi paitsi punkkeja, niin myös saasteita ja torjunta-aineita. Yhdysvalloissa mehiläisten hoito on myös hyvin erilaista verrattuna Suomeen, Ari Seppälä huomauttaa.

”Siellä mehiläishoito on suurelta osin siirtohoitoa, eli mehiläisiä siirretään jatkuvasti paikasta toiseen. Meillä ei siirtohoitoa paljoa harrasteta. Pesien siirto on aina suuri stressitekijä mehiläiselle”, Seppälä kertoo.

 

Lisätietoja:

Suomen Mehiläishoitajain Liitto

Tuula Lehtonen, tiedottaja

040 506 3202

tuula.lehtonen@hunaja.net

www.mehilaishoitajat.fi

COLOSS-talvitappiokysely mehiläistarhaajille (viimeinen vastauspäivä on 31.5.2015).