SML:n yliö Maaseudun Tulevaisuudessa: Karhuvahingot tulevat kalliiksi

22.5.2015

(Tämä teksti on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa Yliö-palstalla 20.5.2015)

Toukokuun puoleen väliin mennessä Suomen Mehiläishoitajain Liitolle (SML ry) on tullut ilmoitus jo lähes kahdestakymmenestä karhuvahingosta mehiläistarhoilla. Pahimmassa tapauksessa karhu rikkoi 11 pesää yhdeltä tarhalta.

On jo nyt nähtävissä, että karhuvahinkojen määrä tullee kasvamaan aiemmista vuosista. Suomalaisilla mehiläistarhoilla tapahtuneet karhuvahingot ovat jo parin viime vuoden aikana lisääntyneet huomattavasti. Vuodesta 2013 vuoteen 2014 vahinkojen määrä yli kaksinkertaistui. SML kerää tietoja mehiläispesillä tapahtuneista karhuvahingoista, ja viime vuonna liiton tietoon tuli yli 350 karhun toimesta rikottua mehiläispesää. Lisäys edellisvuoteen oli suuri: vuonna 2013 karhut tuhosivat 160 mehiläispesää.

Karhutuhojen määrän selkeä kasvu aiheuttaa mehiläistarhaajille suurta huolta tulevaisuudesta. Eräät tarhaajat ovat jo lopettaneet mehiläistarhauksen jatkuvien karhuvahinkojen vuoksi.

Elinkeino ja pölytys turvattava

Karhuongelma uhkaa hunajaelinkeinoa ja satokasviemme pölytystä. Karhukannan hoitosuunnitelmaa on pian päivitettävä vastaamaan Suomen nykyistä karhukantaa. Viime vuosina karhukanta on levinnyt koko maahan Varsinais-Suomea myöten, kun aiemmin vahingot tapahtuivat pääosin Itä- ja Keski-Suomessa. Varsinais-Suomi on maamme tärkeintä hunajantuotantoaluetta, ja siellä hunajakarhuilla oli viime kesänä onnenpäivät.

Kannanhoidon suunnittelussa tuleekin ottaa paremmin huomioon mehiläistalous kotimaisena elinkeinona. Vaikka linjauksissa mainitaan elinkeinojen huomioiminen, tällä hetkellä se ei toteudu. Mehiläistalous on tärkeä pää-ja sivuelinkeino, jota ei saa vaarantaa vanhentuneen karhuhoitosuunnitelman vuoksi.

Jos jatkuvista karhutuhoista kärsivä tarhaaja lopettaa toiminnan kokonaan, sillä on suora vaikutus alueen pölyttäjäkantaan. Kun keskisuuri mehiläistarhaaja lopettaa, kärsii paikallinen maatalous siitä suurena sadonmenetyksenä. Pölytys on mehiläistarhauksen arvokkain tuote, ja karhun vierailu mehiläistarhalla verottaa aina myös pölyttäjien määrää.

Myös mehiläinen on kotieläin.

Metsästystä kohdennettava paremmin

Tehokas ratkaisu hunajakarhuongelmiin olisi, että annetut kaatoluvat kohdennettaisiin ensisijaisesti vahinkokarhuihin. SML ei halua, että karhujen kaatolupia myönnettäisi aiempaa enemmän, vaan myönnettäviä karhulupia täytyy kohdentaa aiempaa enemmän mehiläisvahinkoalueille. Näin mehiläisvahingot saataisi tehokkaasti vähenemään ja pesätuhoista aiheutuneet korvaussummat pienenisivät.

Valitettavasti vahinkokarhun poisto on tällä hetkellä ainoa järkevä keino päästä eroon mehiläispesiä tuhoavista karhuista. Kaikki Suomen karhut eivät suinkaan ole mehiläistarhaajien riesana. Arviolta alle viisi prosenttia karhuista on persoja hunajalle. Sen vuoksi olisi kansantaloudellisesti järkevää, että karhujen vuotuinen poisto tapahtuisi ensisijaisesti näistä ongelmakarhuista.

Vaikka mehiläistarhoja runnoville karhuille on mahdollisuus saada poikkeuslupa, on sen saamisessa todella suuri byrokratiataakka. Byrokratiaa tulee vähentää.

Myöskään metsästäjät eivät ole innokkaita metsästämään poikkeusluvalla hunajakarhuja, koska kaikki poikkeusluvalla metsästetyt karhut kuuluvat lain mukaan Valtiolle. Jos metsästäjä saisi pitää metsästämänsä karhun lihat ja taljan, paranisi heidän motivaationsa auttaa mehiläistarhaajia varmasti.

Vahingot tarhaajan ja yhteiskunnan taakkana

SML arvioi viime vuoden karhutuhojen kokonaiskustannusten määräksi noin 300 000 euroa. Se on toki porovahinkoihin verrattuna pientä, mutta suurimmaksi osaksi pientuottajista koostuvalla mehiläisalalla suurta. Lopulta nämä kustannukset myös tulevat yhteiskunnan maksettaviksi petovahinkokorvauksina ja pölytyksen ja sadon vähenemisenä.

Jo yksi tuhottu mehiläispesä kustantaa tarhaajalle tapahtuman ajankohdasta riippuen 350-1200 euroa. Pahimmillaan karhut veivät yksittäiseltä tarhaajalta yli 70 pesää viime kesän aikana.

Lisänä seuraavat muut kustannukset, eli mahdollinen maaseutuasiamiehen vahinkotarkistusmaksu, polttoaine, sähköaita- ja akkukulut sekä muut huoltokulut. Kulunutta työaikaa tarhaaja ei saa koskaan takaisin.

Vaikka sähköaita tehoaisikin, tulee siitä suuria kustannuksia ja lisätyötä tarhaajalle. SML arvioi, että yhden mehiläistarhan aitaamisesta kuluu noin 110 euroa kesässä. Kun 250 pesän mehiläistarhaaja suojaa kaikki mehiläistarhansa, kustannukset ovat noin 3700 euroa vuodessa

Sähköaidat tehoavat osaan vahinkokarhuista, mutta osa karhuista menee aidankin läpi – tai ali. Viime kesänä näimme, että karhujen tunkeutuvan jopa hunajavaraston järeästä puuovesta läpi hunajahimoissaan. Eräät tarhaajat ovat jopa investoineet merikontteihin, joihin mehiläispesät saa suojaan kontioilta. Se ei kuitenkaan ole monelle mahdollinen ratkaisu.

Apua on vain vähän saatavilla

Vielä muutama vuotta sitten karhuja pidettiin yleisesti vain itäisen Suomen mehiläistarhaajien ongelmana. Myös mehiläistarhaajat, jotka eivät olleet karhutuhoja omakohtaisesti kokeneet, saattoivat väheksyä karhu-uhkaa. Tilanne on nyt muuttunut täysin. Tarhaajat aina Etelä-Suomea myöten ovat kohdanneet karhuongelmia. Pelko on hiipinyt tarhoille.

SML on tehostanut karhuvahinkotietojen keräämistä, mutta resursseja auttaa tarhaajia vahinkojen ennakoimiseen ei ole. Jäsenistöstä on nähtävissä suuri huoli karhuasian vuoksi. Mehiläistarhaaja tuntee jääneensä yksin.

Osa mehiläistarhaajista saa sähköaitoja karhuja vastaan Maa-ja metsätalousministeriön kustantamana. Aitoja saavat veloituksetta kuitenkin pääosin vain yli 15 mehiläispesän tarhaajat, eikä aitojen mukana saa akkua. Sähköaitojen saanti kaikille tarhaajille tulee taata, jotta yksikään karhu ei opi hunajan makuun.

Sähköaidat eivät kuitenkaan poista karhun tuomaa uhkaa. Vaikka karhu ei ole tarhaajan kimppuun käynytkään, on petopelko silti vakava asia: Mehiläistarhaajan työ on ainoa ammatti, jossa joudutaan olemaan samalla työpisteellä suurpedon kanssa.

 

Heikki Vartiainen

Suomen Mehiläishoitajain liiton toiminnanjohtaja