Tuontikimalaiset olivat suuri pettymys mansikanviljelijälle - jatkossa vain mehiläisiä pölytykseen

26.1.2015 klo 16:10

Mansikanviljelijä Vesa Koivistoinen vaihtoi mehiläispölytyksen tuontikimalaisiin ja pettyi karvaasti. Pölytys epäonnistui, ja edessä siintää oikeustaistelu kimalaiset myyneen yrityksen kanssa. Jatkossa viljelijä kertoo maksavansa vain mehiläisten tekemästä pölytyksestä.

Suomen suurimman mansikkatilan omistava Vesa Koivistoinen vaihtoi viime kesänä osan pölytyspalveluna ostetuista mehiläispesistä ulkomaisiin kimalaisiin. Kimalaiset olivat viljelijälle paha virhe: pölytys ja pölyttäjien tekemä harmaahomeen torjunta epäonnistuivat.

”Olen täysin pettynyt. Meillä ei todellakaan tulla enää käyttämään kimalaisia”, viljelijä totesi Suomen Mehiläishoitajain Liiton Talvipäivillä Jyväskylässä.

Myyjä ei ohjeistanut

Koivistoinen osti keväällä 2014 yhteensä 150 kertakäyttöistä kimalaispesää. Pesien kappalehinta oli 150 euroa. ”Saimme kimalaisista paljon kaupallista tietoa. Aihetta markkinoidaan paljon”, Koivistoinen muistelee valintaansa.

Kimalaispesät sijoitettiin Koivistoisen 120 mansikkahehtaarille mehiläispesien tavoin. Tarkoituksena oli saada sekä hyvä pölytys että harmaahomeentorjunta Prestop Mixin eli biologisen torjunta-aineen avulla.

”Viikon kuluttua huomasimme, ettei Prestopin kulutus ollut sitä tasoa, mitä odotimme. Ihmettelimme asiaa, muttemme osanneet silloin tulkita asiaa.”

Kun ongelma jatkui eikä kimalaisia näkynyt mansikan kukinnoilla, Koivistoinen otti yhteyttä tuotteen toimittajaan. Tavarantoimittaja tuli Keski-Euroopasta toteamaan, että pesät oli sijoitettu väärin ja ne olisivat vaatineet suurta huoltoa.

”Lentoaukot olivat tukossa ja meidän olisi pitänyt rapsutella niitä auki.”

Koivistoisen mukaan myyjä ei ohjeistanut lainkaan kimalaispesien sijoittelua ja hoitoa.

Edessä on oikeudenkäynti. Koska harmaahomeen torjunta epäonnistui, Koivistoinen joutui viime kesänä lisäämään kemiallista torjuntaa. Lisäksi tila koki sadonmenetystä epäonnistuneen pölytyksen vuoksi.

Etsii lisää mehiläisiä pölyttämään

Viljelijällä on jälkikäteen tunne, että markkinamiehet olivat asialla, eikä tuotetta oltu mietitty loppuun asti. ”Kasvihuonetuotannon tuote haluttiin tuoda avomaalle ja saada lisää markkinatilaa. Omakohtaisin kokemuksin olen sitä mieltä, että kaupalliset kimalaiset eivät toimi avomaalla”, Koivistoinen sanoo.

Jatkossa mansikkatila aikoo käyttää vain mehiläisiä pölytyksessä. Ensi kesäksi hän etsii pölytyspalvelun tarjoajia: tarkoituksena on vuokrata 400 mehiläispesää.

”Maksamme mielellämme toimivasta tuotteesta”, Koivistoinen viittaa mehiläisten pölytyspalveluun.

 

Lisätietoa pölytyspalvelusta:

Tuula Lehtonen, tutkimuskoordinaattori, tiedottaja

Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry

040 506 3202, tuula.lehtonen@hunaja.net

http://www.mehilaishoitajat.fi/polytyspalvelu/